Kouvolan Suomi-Amerikka Yhdistyksen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Syksy 2007
Varhaiskasvatuksen arvopohja ja kasvatuspäämäärät
Arvopohja:
- lapsuus on luonteeltaan itsearvoista
- lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen
Tärkeinä arvoina näemme:
yksilöllisyyden - henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämisen
yhteisöllisyyden - toiset huomioonottavan käyttäytymisen ja toimintatapojen vahvistamisen
oman elämän hallinnan - itsenäisyyden asteittaisen lisäämisen.
Kasvatuspäämäärät:
Hyvän ja terveen itsetunnon kehittyminen; Huolehdimme lapsen perustarpeista. Järjestämme lapselle kehitystason mukaista toimintaa ja haasteita. Kannustamme lasta omatoimisuuden asteittaisessa lisäämisessä. Kannustamme lasta rohkeuteen pyytää apua, keskustella ja kysyä. Kiinnitämme huomiota hyvien tapojen käyttämiseen.
Hyvän kielitietoisuuden kehittyminen; perustana on, että lapsi on kuullut ja kuunnellut, hän on itse tullut kuulluksi, hän on puhunut ja hänelle on puhuttu, hänen kanssaan on keskusteltu, hän on kysynyt ja hänelle on vastattu. Positiivinen asenne englanninkielen oppimiseen on hyvä tulos!
Turvallisuus ja rauha; Luomme mahdollisuuden turvallisiin aikuissuhteisiin, pyrimme mahdollisimman pysyvään henkilökuntaan. Luomme tunteen turvallisesta ja hyväksyvästä ilmapiiristä. Kunnioitamme yksilöllisyyttä, jokainen lapsi ja aikuinen saa olla rauhassa oma yksilöllinen persoonansa. Vahvistamme tunnetta kiireettömyydestä ja rauhallisuudesta. Asetamme rajat, jotka ovat selvät kaikille.
Hyvien vuorovaikutus- ja sosiaalisten taitojen kehittyminen; Toisten ihmisten huomioonottaminen, ryhmässä toimiminen, ryhmän sääntöjen sopiminen ja säännöissä pysyminen, toisten ottaminen mukaan esim. leikkeihin, leikkiin mukaan meneminen ystävällisellä tavalla, auttaminen, erilaisuuden hyväksyminen…
Jatkuvan oppimisen ilo; Herätämme halun ja mielenkiinnon tutkimiseen ja oppimiseen, positiiviset kokemukset oppimisessa, kannustaminen.
Varhaiskasvatuksen toteuttaminen
Suomi-Amerikka yhdistyksen päiväkoti on kasvatusyhteisö, joka huolehtii lapsen perustarpeista sekä luo turvallisen, kiireettömän, myönteisen hyvän ilmapiirin ja ympäristön lapsen kasvaa ja kartuttaa tietojaan ja taitojaan omassa tahdissaan. Onnistumisen ilo kuten pettymyskin pyritään kääntämään lapsen vahvuudeksi kannustavan ja myönteisen kasvatusasenteen avulla. Työssään viihtyvä, motivoitunut, riittävä ja pysyvä henkilökunta on tärkeä osa tässä asiassa.
Ennen esikouluun siirtymistä lapsi kasvaa turvallisessa, kannustavassa ympäristössä vuorovaikutuksessa päiväkodin aikuisten ja toisten lasten kanssa ja hänestä kehittyy ihminen:
- joka ihmettelee, tutkii, valitsee, kysyy, kokeilee, jopa ideoi ja ehdottaa
- joka osaa toimia sääntöjen puitteissa
- joka omaa hyvän itsetunnon
- joka on ikänsä mukaisesti omatoiminen
- joka omaa hyvät tavat
- joka omaa ikänsä mukaisesti hyvät vuorovaikutustaidot
Varhaiskasvatusympäristön rakennamme mahdollisimman lapsilähtöisesti, etenkin sosiaalisia ja kielellisiä taitoja vaalivaksi. Lapsen runsas sanavarasto auttaa häntä antamaan ”nimet” kokemilleen asioille (esimerkiksi tunteilleen) ja kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa, etsimään kysymyksiinsä vastauksia ja pulmiinsa ratkaisuja. Se on myös perusta leikkitaitojen kehittymiselle ja päiväkodissamme erityisesti pohjana englannin kieleen tutustumiselle.
Monipuolisten toimintatapojen joukossa painotamme leikkiä, liikuntaa, englantia ( kts. vieraskielinen kasvatus), taidekasvatusta ja pienryhmätoimintaa.
Leikki ja sen tavoitteet:
- sosiaalisten vuorovaikutustaitojen oppiminen: neuvottelutaitojen harjoittelu, sääntöjen sopiminen ja niiden noudattaminen, hyvät tavat
- elämykistä ja kokemuksista nauttiminen ja oppiminen, oman luovuuden ja mielikuvituksen käyttäminen ja kehittyminen
- runsaasti aikaa vapaalle lapsilähtöiselle leikille, jolla on tilaa kasvaa ja muuttua, sitä voi jatkaa tai leikkiä yhä uudelleen, aikuinen tarvittaessa ”lihavoittavassa” roolissa
- aikuisen järjestämät leikit
- roolileikit, pukeutumisleikit, sääntöleikit, liikuntaleikit, tarinapohjaiset jäljittelyleikit
Sisältö ja menetelmät:
Liikunta ja tavoitteet:
Sisältö ja menetelmät:
- vapaata ja ohjattua ulkoliikuntaa, esimerkiksi hiihtoa, luistelua, kiipeilyä, retkiä, vanhempien syksyllä mahdollisesti järjestämä liikunnallinen tapahtuma
- sisätiloissa esim. aamujumppaa, satujumppaa, tanssia, trampoliinihyppyä, liikuntarata, musiikkiliikunta
Taidekasvatus ja tavoitteet:
- kokemukset ja elämykset yksin ja yhdessä, mahdollisuus ilmaista itseään
- ilo omasta tekemisestä ja onnistumisesta
- erilaisiin työskentelytapoihin tutustuminen
Sisältö ja menetelmät:
Kuvataide:
- lasten vapaasti käytettävissä ovat aina piirustusvälineet, rakentelu- välineet, sommitteluvälineet, helmet jne.
- mahdollinen taidenäyttelyvierailu
- mahdollisesti alle kouluikäisten kuvataiteen peruskasvatus Kansalaisopiston kanssa yhteistyössä, opetus ollut vapaaehtoista ja maksullista (vanhempien kustantamaa), sisältänyt mm. havainnointia, harjoittelua, piirtämistä, maalaamista, kollaasin, tussityön ja savityön
Musiikki eri muodoissaan:
kuuntelu, mielikuva, mielipide, riimitys, laulu, soitto, liikunta, mahdolliset konsertit tms. musiikkitapahtumat
Ilmaisu:
roolileikit, matkimisleikit, ilmaisuleikit, mahdollinen teatteriretki ja arkipäivän tilanteet
Pienryhmätoiminta ja tavoitteet:
- oppia tekemään omia päätöksiä ja toimia tekemänsä valinnan mukaisesti
- valita senhetkisen mielenkiinnon mukainen toiminta
- rauhallinen, kiireetön ilmapiiri
- matemaattisten taitojen kehittyminen valintaa tehtäessä
- oppia tunnistamaan miltä oma etu-, suku- ja englanninkielinen nimi näyttää
- pettymyksen sietokyvyn kasvaminen
Sisältö ja menetelmät:
- lapsella valittavana useampi toimintapiste erilaisine tekemisineen, toimintapisteet esitellään lapsille ensin ja sitten tapahtuu valinta
- lapsi tekee valintansa kortilla, jossa on hänen kuvansa, etu- ja sukunimensä sekä hänen englantilainen etunimensä
- valintataulussa toiminnan alapuolella on ilmoitettu kortilla kuinka monta lasta kuhunkin ryhmään voi tulla, se ilmoitetaan esim. numerolla 4 ja neljällä pisteellä numeron vieressä
Sisällölliset orientaatiot varhaiskasvatuksessa
Orientaatiot on muotoiltu oppiaineita laaja-alaisemmiksi. Varhaiskasvatuksessa puhutaan orientaatioista, esikoulussa keskeisistä sisällöistä ja koulussa oppiaineista. Orientaatiot toteutuvat lapselle ominaisten toimintatapojen kautta: leikkien, liikkuen, tutkien ja taiteellisesti kokien ja ilmaisten.
- Matemaattinen orientaatio toteutuu: Lapsen jokapäiväisessä arkipäivässä, perustoimissa ja leikissä.
- vertaaminen
- päätteleminen
- laskeminen - Luonnontieteellinen orientaatio toteutuu: Lapsen lähiympäristössä sisällä ja ulkona vuodenkierron mukaan.
- havainnointi
- tutkiminen
- kokeileminen - Historia- yhteiskunnallinen orientaatio rakentuu: Tutustumalla suomalaiseen historiaan ja nykyisyyteen.
-lapsen perhe ja suku, sukupolvien merkitys
-paikallishistoria ja perinnetietous
-monikulttuurisuus( esim. vaihto-oppilaat) - Esteettinen orientaatio avautuu: Havaitsemisen kautta kuuntelemisen, aistimisen, luomisen ja kuvittelun kautta omakohtaiseksi kokemukseksi.
-kauneus ja harmonia
-melodia ja rytmi
-jännitys ja ilo
-myös edellisten vastakohdat - Eettinen orientaatio mahdollistuu: Lapsen arjessa , jokapäiväisissä arvoja ja normeja tarkastelevissa tilanteissa, joita kasvattajat ja lapset yhdessä pohtivat niin, että lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi.
-oikea ja väärä
-hyvä ja paha
-totuus ja valhe
-oikeudenmukaisuus, tasa-arvo , kunnioitus ja vapaus - Uskonnollis – katsomuksellinen orientaatio muodostuu: Uskonnollisten , hengellisten ja henkisten asioiden ja ilmiöiden käsittelystä.
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan valtauskonnoista poikkeavissa tapauksissa vanhempien kanssa uskonnollis – katsomuksellisen orientaation lapsikohtaisesta sisällöstä.
-lapsen uskonnon ja katsomuksen perinteet ja tavat
-mahdollisuus hiljaisuuteen, ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdintaan.
VANHEMPIEN OSUUS VARHAISKASVATUKSESSA
Lapsen hyvinvointi on yhteinen asiamme. Siksi toimimme kasvatuskumppaneina, eli tietoisesti sitoudumme, vanhemmat ja henkilöstö toimimaan yhdessä laaditun lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti lapsen kasvua ja kehitystä tukien. Päiväkodin toiminta tukee myös vanhempien keskinäistä yhteistyötä (johtokunta, talkoot, teemaillat, retket, juhlat jne.) Toiminnan perustana ovat päiväkodin arvopohja ja kasvatuspäämäärät. Vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa tavoitteiden, sisältöjen ja arviointitapojen kehittämiseen keskustelujen, vanhempainiltojen yms. kautta.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
laaditaan yksilöllisesti jokaiselle lapselle yhdessä hänen vanhempiensa kanssa. Suunnitelman pohjana ovat
- päivähoidon aloittamisen esitietolomake, vanhempien toiveet
*lapsen vahvuudet, harjoiteltavat asiat, erityisen tuen ja ohjauksen tarpeet
*päivähoidon arjesta nousseet asiat
*keskustelussa vanhempien kanssa nousseet asiat ja painotukset
*mahdolliset neuvolan tms. yhteistyötahon lausunnot
kuntoutussuunnitelma tms.